-Anteeksi Cho, mutta minä näihn hänet ensin. Hei hei! Lavender kuuli jonkun sanovan. Häntä pisti hirveästi mahaan.

-A-apuaa... Lavi vaikeroi.

-Mitä sä siellä maassa vaikeroit, nouse jo, joku hoputti.

-En pysty... Mahaan sattuu kamalasti.. Lavi jatkoi.

-No mutta, ehkäpä, jos on juuri kuollut.

Lavender käveli pitkin Gulberginkatua. Pian hän saapui autiotalon luo. Talo oli graniitinharmaa ja hyvin pelottava. Lavender ymmärsi, miksi sitä kutsuttiin kummituskartanoksi. Jo pelkka näky sai ihon nousemaan kananlihalle. Lavender kiersi pihamaan ympäri muutamaan kertaan. Kaikkialla oli paljon rikkaruohoja, mutta muuten puutarha ja muu ympäristö oli hyvin kaunista. Talon nurkissa oli paljon hämähäkin seittejä ja ikkunoita oli rikki. Lavender meni kokeilemaan, oliko ovi lukossa. Etuovi oli lukossa, mutta takaovesta pääsi sisään.

  

        Hän päätti tutkia taloa. Alakerta oli pölyn peitossa, ja huonekalut oli peitetty valkoisilla lakanoilla. Lavender nosti hieman yhtä peitettä. Sen alla oli hieno antiikkituoli, josta oli yksi jalka poikki. Jokin kosketti Lavenderin selkää. Hän kirkaisi. Voisiko se olla kummitus... Ei, hyvänen aika sentään, Lavender mietti. Taas jokin kosketti hänen selkäänsä. Mielikuvitukseni tekee vain tepposet, Lavender mietti kauhunsekaisin tuntein.

       Kun Lavi oli tutkinut alakertaa, hän päätti mennä ylös katsomaan mitä siellä olisi. Siellä oli suuria ja tyhjiä huoneita. Missähän ne kummitukset ovat? hän mietti. Lavender tuumi, ettei yläkerrasta löytyisi mitään kiinnostavaa. Hän lähti kulkemaan lahoja portaita alas, kunnes kuului kamala rysäys. Lavender kirkaisi kauhusta, sillä hänen jalkansa oli rysähtänyt portaiden läpi. Lavi manasi, sillä ei saanut jalkaansa irti.

-Pitikin tulla tähän taloon! Lavi rääkäisi. Taas joku hipaisi häntä. Lavi säpsähti ja samalla hänen jalkansa irtosi. Lavi tarkisti, tuliko jalasta verta. Ei tullut. Oli vain pieni naarmu. Tällä kertaa jokin terävä pisti häntä kylkeen.    

 -Alan kai tulla vainoharhaiseksi, Lavender mutisi huolissaan.                              

 -Enpä usko, tämä on kyllä ihan totta, joku sanoi karmaisevalla äänellä hänen takaansa. Lavender kääntyi kauhuissaan katsomaan. Hänen edessään seisoi kaksi tyttöä. Molemmilla oli omituinen, harmaa iho. Lavender tajusi, että elävillä ei olisi tuollaista ihoa.                                                                         

-Tehän... olette kummituksia, Lavi sopersi hetkeä ennen kuin tunsi kamalan piston mahassaan. Sitten tuli pimää...

 

        

Lavender oli ärtynyt. Koko koulupäivä oli mennyt pilalle, kiitos Amandan. Kaiken pilasi se, että muut olivat aina Amandan puolella.                                                                                                                       -Pah, muka kummituksia ja enkeleitä, Lavi mumisi itsekseen. -Vielä minä todistan, että he kaikki ovat väärässä. Mutta miten hän sen todistaisi?

Kotiin saavuttuaan Lavia odotti iloinen yllätys. Äiti oli tullut kotiin! Hän tervehti äitiään ja ajatteli kertoa koulupäivästä, mutta äidistä tuskin olisi erittäin mukavaa kuulla, että hänen tyttärensä häiriköi tunneilla. "Hei, arvaa mitä, äiti? Minä olen kamala hölisijä ja kukaan ei pidä minusta. Ai niin, ja en tiedä mitä läksyksi tuli", Lavi ajatteli. Ehkä ei kannattaisi kertoa..

 

    Lavi otti syömistä ja meni murjottamaan omaan huoneeseensa. Hän mietti kuumeisesti miten todistaisi, että kuoleman jälkeistä elämää ei ole. Hän ei enää jaksanut murehtia asiaa, joten alkoi tehdä niitä läksyjä, joiden aikana hän oli kuunnellut. 

    Ennen kuin Lavender teki läksyt, hän luki sanomalehden. Siellä luki, että Cho Mignon oli yhä kateissa, jo kolmatta kuukautta. Cho oli ollut hänen koulussaan ylemmällä luokalla, mutta oli yllättäen kadonnut. Tai no, ei se ollut yllättävää, sillä Cho oli aina vihainen ja ynseä. Suurin osa koulun oppilaista ajatteli, että Cho oli vain karannut.

    Hän teki matematiikan läksyt nopeasti, sillä ne olivat helppoja kertaustehtäviä prosenteista. Sitten hänen piti tehdä kuolettavan tylsää esitelmää hänen kaupunkinsa historiasta 60 vuotta sitten. Lavender selasi kirjaansa oikeaan kohtaan ja alkoi kopioida tietoa kirjasta esitelmäänsä varten.

   -Gulbergin suku oli kuuluisa kaupungissamme, sillä he olivat erittäin varakkaita. Perhe murhattiin oudosti, eikä kukaan tidä vieläkään kuka syyllinen oli. Vieläkin huhutaan, että he kummittelevat talossaan, joka on kaupungin laidalla. Kuukaan ei ole uskaltanut muuttaa taloon, Lavender luki. Hän kuitenkin lopetti, koska sai ajatuksen. Mitä jos hän menisi kuuluisaan Gulbergien kummituskartanoon! Hän etsisi olemattomia kummituksia, ja todistaisi ettei niitä ole. Hän jätti esitelmän pöydälleen ja kertoi äidilleen menevänsä kävelylle. Ei kannattaisi huolestuttaa äitiä, kertomalla menevänsä autioon taloon.

          Lavender Loiste oli normaali, ehkä hiukan rasavilli tyttö. Lavender oli aika tylsä ja usein riidoissa luokkalaistensa kanssa. Mutta hänellä oli perheensä, jota hän rakasti valtavasti. Hänen perheeseensä kuuluivat hänen vanhempansa, Katariina ja Olli, ja hänen ihana pikkusiskonsa Olivia. Olivialla oli paljon ystäviä ja hän oli suosittu, mutta Lavender oli todella usein yksin. Lavender inhosi ehkä kaikkein eniten hänen luokkansa suosituinta tyttöä, Amandaa. Amanda ja Lavender kinasivat kaiken aikaa, ja Lavender sai aina syyt niskoilleen ja olikin usein jälki-istunnossa.

          Lavender oli koulussa.Heillä oli äidinkielen tunti meneillään. Heidän opettajansa oli kipeä, ja heillä oli hieman outo sijainen. Tämä puhui koko ajan vain haamuista ja muista henkimaailman olennoista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

        -Onko teidän mielestänne haamuja  olemassa? sijainen kysyi hurskas ilme naamallaan.

-Ei!Lavi huusi.

-Sinä siinä! Eipäs huudella, vaan viitataan nätisti, Kyllikki,sijainen sanoi tiukasti.

-Niin Kyllikki. Ei saa huudella! Amanda kuiskasi ja näytti kieltä.

-Nimeni on kyllä Lavender, Lavi kertoi.

-Aijaa, näytät kyllä aivan Kyllikiltä. Mutta silti, taas huutelit! Sijainen kertoi.

-En minä huutanut… Lavi sanoi.

         -Opettaja, voisimmeko jatkaa keskustelua? Amanda kysyi mielistelevällä äänellä. Hän oli loistava mielistelijä.

-Totta kai, Miia, opettaja sanoi.

-Ööh, olen Amanda.

-Ai, anteeksi, kulta pieni! Höhöö! sijainen naurahti. Hän oli selvästi kiintynyt Amandaan. -No, miten on?

Lavender viittasi.

-Kyl..Hm, Lavender, sijainen epäröi.

-No, ei tietenkään! Lavi huusi.

-Ja miten sinä tuon ajattelit perustella? sijainen kysyi närkästyneesti.

          -Ensinnäkin, miksi niillä ''haamuilla'' on lakana tai joku muu ihmepeitto päällään? Ja miksei niitä nähdä ja miksi ne pelottelevat ihmisiä ja miksi ne ovat…

-Kiitos. Voit lopettaa Lavender, sijainen sanoi.

-Saanko sanoa?Amanda kysyi.

-Totta kai sinä saat, sijainen sanoi.

-Kiitos. Minä en haluasi puhua siitä aiheesta. Saanko puhua enkeleistä?Amanda kysyi.

-Totta kai saat,kuului imelä vastaus.

-No mutta kiitos! Minusta enkeleitä on olemassa, sillä uskon henkimaailman salaisuuksiin. Minä pidän enkeleistä, sillä ne ovat niin kauniita, Amanda pölötti.

 Sitten hän kuiskasi:

-Lavi, sinusta ei tule enkeliä!Sinusta tulee piru! Hihii…

Samaa jatkui koko päivän.

 

 

Heipparallaa!

Tämä sivusto on ihanan pirtsakan synkkä. Kirjoittelemme tänne sellaista kauhutarinaa, jonka nimen näettekin tuossa ylhäällä. Roosha sanoi näin: "Kauhutarinamme on aikas hassu, sillä ihmisiä kuolee ja verta roiskuu."  Oikeasti se ei ole totta. Kuvat otamme Sims 2-pelillä, jonka varmasti kaikki tuntevat. Latauslinkit tungetaan jonnekin. KUOLEMAAN! (<--Roosha, kuten aina)

Joten, liittykää seuraamme, arvon lukijat... (kiäh,kiäh)

Toivoo: Ashu ja ROOoosha.

 

Normaalit höpinät: #

Rooshan lisäykset: #